Tänään vietetään Tyttöjen ympärileikkauksen vastaista päivää. Oikeasti pitäisi puhua silpomisen vastaisesta päivästä, sillä terminä ympärileikkaus ei vastaa todellisuutta.

Maailmassa elää vähintään 200 miljoonaa tyttöä ja naista, jotka ovat kokeneet sukupuolten silpomisen. Suurin osa heistä asuu Afrikassa. Esimerkiksi Somaliassa, Malissa, Egyptissä ja Sudanissa yli 80 prosenttia 15-49 -vuotiaista naisista on joutunut tämän ihmisoikeusloukkauksen kohteeksi. Yli kolme miljoonaa tyttöä ja naista kokee vuosittain saman kohtalon. THL:n arvion mukaan Suomessa elää 10 000 silvottua tyttöä ja naista.

Ikivanha tapa

Silpominen vanha kulttuurinen perintö, joka monien yllätykseksi ei liity uskontoon. Se on osa aikuistumisriittiä ja matkaa kohti naiseutta. Silpomisen myötä vanhemmat toivovat lapselleen kunniallista ja valoisaa tulevaisuutta, yleisesti parempaa asemaa yhteiskunnassa.

Silpomista perustellaan kulttuurin lisäksi myös esimerkiksi puhtaudella ja ulkonäöllä. Lisäksi siihen liittyy uskomuksia ja väärää tietoa. Esimerkiksi kenialaisessa kisii-yhteisössä uskotaan, että leikkaamattomana tytön klitoris jatkaa kasvuaan kymmenien senttimetrien pituiseksi.

Silpominen on myös vallankäyttöä, jonka tarkoituksena on säädellä naisen seksuaalisuutta. Tämä lääketieteellisesti täysin turha toimenpide tehdään, jotta mies voi varmistua tytön/naisen olevan naimisiin mennessä neitsyt.

Elinikäiset haitat – jopa kuolema

Sukuelinten silpomisesta koituvat haitat ovat elinikäisiä. Kuukautiset ovat kivuliaat, sekä pissaaminen ja henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen vaikeaa. Silpomisen seurauksena tytöt ja naiset kärsivät erilaisista tulehduksista, ja seksuaalisen nautinnon tunteminen on vaikeaa. Seurauksena voi olla myös lapsettomuutta ja synnytykseen liittyviä komplikaatioita.

Toimenpiteenä silpominen on valtavan kivulias, ja se voi johtaa kuolemaan. Silpominen tehdään usein epäpuhtaissa olosuhteissa ja vailla puudutusta. Uhrilta poistetaan joko klitoris tai häpyhuulet – usein molemmat. Vagina voidaan myös ommella kiinni, jolloin jätetään vain pieni aukko virtsalle ja kuukautisvuodolle. Näin toimitaan yleisesti Somaliassa, Sudanissa ja Djiboutissa.

En saata edes kuvitella millaiset traumat tällainen toiminta, vielä useimmiten lähimmäisten ihmisten suorittamana, jättää.

Vaikenemisen kulttuuri

Vaikka silpominen koskettaa miljoonia tyttöjä ja naisia, asiasta ei juuri puhuta. Silpomisesta ei puhuta perheissä ja suvuissa, hyvin vähän julkisuudessa ja päätöksenteossa. Ongelmia on myös meidän länsimaisessa terveydenhuollossa.

Silpomisen kohteeksi joutuneiden naisten kokemuksia on tutkittu esimerkiksi Fenix Helsingin selvityksessä. Ilmeni, että eri alojen ammattilaisten, kuten terveydenhoitajien ja sosiaalityöntekijöiden on vaikea ottaa silpomista puheeksi.

Esimerkiksi neuvolatarkastusten yhteydessä silvotut sukuelimet oli osan kohdalla sivuutettu kokonaan. Alapäätutkimusta tehdessä ei ole epäilystä siitä, etteikö potilas ja terveydenhuollon ammattilainen olisi molemmat tietoisia asiasta.

Puuttuuko meidän muuten niin osaavilta ihmisiltä välineet käsitellä asiaa? Ammattilaisten on kyettävä ottamaan asia puheeksi perheiden kanssa. On tärkeää osoittaa tukea ja kertoa, että näin ei saa, eikä olisi saanut tehdä. Sulkemalla silmät saatamme siirtää tämän ikivanhan perinteen edelleen sukupolvelta toiselle. Meidän on puututtava asiaan ja tehtävä selväksi, että kyse on ehdottoman tuomittavasta ihmisoikeusloukkauksesta.

Työ muutoksen eteen jatkuu

Silpomisen lopettamiseksi on tehty pitkäjänteistä työtä. Kiitos kuuluu ammattilaisten lisäksi erityisesti niille tytöille ja naisille, äideille ja isille, jotka ovat nousseet vastustamaan omaa kulttuuria. Ei ole helppoa olla se, joka poikkeaa perinteistä.

Kiitos myös niille pojille ja miehille, jotka ovat nousseet sanomaan, että haluavat naimisiin ”leikkaamattoman” naisen kanssa. Edelleen monissa maissa silvotut tytöt saavat suuremmat myötäjäiset, pääsevät kouluun ja heidän asemansa on arvostetumpi. Asenteet muuttuvat hirvittävän hitaasti ja siksi on tärkeää, että asiasta puhutaan. Vaikenemisen kulttuuri on rikottava.

Jaa:

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *