Jenni Aikio kotipihalla

Kouvolan uuden skeittipuiston virallisia avajaisia vietettiin keskiviikkona 18.7.2018. Aidat puiston ympäriltä poistettiin muutama viikko aiemmin ja olen ohi kulkiessani fiilistellyt sitä, miten paljon porukkaa on ollut liikkeellä. Skeittipuisto tuntuu kiinnostavan, enkä ole ollut ainoa, joka on pysähtynyt puiston laidalle ihan uteliaisuuttaan.

Skeittipuisto on herättänyt paljon keskustelua, eikä vähiten hintalappunsa takia. 350 000 euroa on iso satsaus yksittäiseen liikuntapaikkaan. Toisaalta skeittipuiston naapurissa sijaitsevan jäähallin rakenteita remontoidaan yli miljoonalla ja remontti koskee vain osaa hallista. Kaikki on suhteellista. Betonisen puiston voi olettaa kestävän pienellä ylläpidolla vuosikymmeniä.

Hienoa, että Kouvolassa satsataan lajeihin, jotka eivät kuulu kaikkein perinteisimpiin. Ihan tuosta noin ei skeittipuistoa rakennettu ja ilman vahvaa tahtoa olisi tämäkin hanke jäänyt toteutumatta. Yksi merkittävimmistä taustavaikuttajista on ollut kouvolalainen lumilautailija Roope Tonteri, joka antoi kasvot tälle viisi vuotta kestäneelle projektille.

Kuvassa skeittipuiston virallisesti avannut vihreä kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Kaisa Spies sekä monikertainen maailmanmestari, kouvolalainen lumilautailija Roope Tonteri.

840 neliötä betonia

Nykyään skeittipuistot ja -parkit rakennetaan pääsääntöisesti betonista entisten vaneriparkkien sijaan. Ehkä tunnetuin betonisista skeittipuistoista on Helsingin Eläintarhan Micropolis-puisto. Sekä palkitun Micropoliksen että Kouvolan uuden skeittipuiston on suunnitellut entinen ammattiskeittaaja ja maisema-arkkitehti Janne Saario.

Täytyy myöntää, ettei Saarion nimi ollut entuudestaan tuttu. Kävin tsekkaamassa Jannen sivut ja hänen työhistoriansa on vaikuttava! Kannattaa käydä katsomassa, millaisia parkkeja hän on suunnitellut. Omaa amatöörin silmää miellytti erityisesti Örebron ja Olarin parkit. Meidän uutta puistoa pidän todella onnistuneena kokonaisuutena ja se istuu hyvin urheilupuiston sydämeen.

Kouvola – urheilukaupunki

Kouvola haluaa profiloitua urheilukaupunkina ja monella tasolla me olemme sitä jo. Miesten pääsarjatasolla lätkää pelaa KooKoo, korista Kouvot, pesistä KPL ja naisten korisliigaa Kouvottaret. Keväällä koko Kouvola seurasi, miten Kouvolan Lentopalloilijoiden naiset voittivat 2-sarjan ja lunastivat paikan 1-sarjaan. Muita perinteisiä urheilumuotoja edustavat muun muassa jalkapalloilijat, hiihtäjät, suunnistajat, yleisurheilijat ja painijat.

Perinteisten lajien rinnalle (ja ohi?) on noussut verrattain uusia lajeja. Esimerkiksi Kouvola Roller Derby on Pohjoismaiden ensimmäinen lajiseura, johon kuuluu sekä naisten että miesten joukkue ja Black Diamond Cheerleaders -seurassa on viiden vuoden jälkeen jo yli 300 jäsentä. Katulajeista skeittaus ja scoottaus ovat suosittuja, kuten koko maassa.

”Kouvola on lasten liikuntakaupunki. Kun panostetaan lasten kasvuun, tuotetaan kaikille parasta aktiivista arkea.” Kouvolan kaupunkistrategia 2019–2030

Meillä sporttiin satsataan ja kaupunki tukee merkittävillä summilla liikuntaa ja urheilua ihan pääsarjatasollakin. Erityisesti panostus näkyy junioreiden harjoittelussa: salivuoroista ei peritä maksuja ja kaupunkistrategiaan on nostettu tavoitteeksi se, että jokaisella lapsella ja nuorella olisi ainakin yksi harrastus.

Ihanko oikeaa urheilua

Palataanpa skeittaukseen. Rullalautailu ei edusta perinteistä urheilua, joskin laji on viime vuosina muuttunut kilpailullisempaan suuntaan. Lajin määrittely ei ole yksinkertaista, sillä sekä harrastajien että ammattilaisten mielipiteet jakautuvat. Toisille skeittaus on enemmänkin elämäntapa, toisille kilpaurheilumuoto.

Jotain lajin kehityksestä kertoo se, että tulemme näkemään rullalautailun yhtenä uutena lajina Tokion vuoden 2020 olympialaisissa. Varsinkin asema olympialajina on jakanut mielipiteitä ja osan mielestä skeittaus ei missään nimessä kuulu olympialaisiin. Samaa keskustelua käytiin aikoinaan lumilautailun kanssa.

Uskon, että on kasvamassa uusi sukupolvi, joka tuskin osaa samalla tavalla nähdä eroa perinteisten urheilulajien ja niin sanottujen katulajien välillä. Ehkä lajin pariin tullaan vähän eri näkökulmasta, eikä harrastajan tarvitse profiloitua tietyn tyyppisenä skeittaajana. Skeittaus omaksi huviksi on edelleen ihan ok, ja toisaalta jollekin menestyksennälkäiselle voi tulevaisuudessa irrota paikka olympialaisissa.

Toivon, että lajin hauskanpidon ja vapauden mentaliteetti kantaa samalla kun olympiastatus tuo lajia tunnetummaksi, lisää näkyvyyttä ja mahdollisesti myös arvostusta niissä perinteisissä urheilupiireissä. Tähän varmaan old school -skeittarit sanoisivat, että aivan sama, mitä meistä ajatellaan. Sinänsä oikein, mutta nyky-yhteiskunnassa sillä on merkitystä, jos lajia halutaan edistää. Ilman lajin kehittymistä ja valtavirtaistumista olisimme tuskin nähnyt Kouvolankaan uutta skeittipuistoa, ainakaan veroeuroilla rakennettuna.

Toiveet korkealla

Vähän kateellisena olen seurannut skeittareiden menoa ja mietin, voisinko minäkin vielä oppia jotain. Skeittaukseen liittyvä yhteisöllisyys, vapaus ja sellainen rento meininki vetää puoleensa. Näyttää siltä, että porukalla on tosi hauskaa. Tietysti se itse skeittaaminenkin näyttää aivan liian helpolta.

Ehkä jossain vaiheessa uskaltaudun skeittipuistoon sen varjolla, että lapset haluavat päästä sinne. Siihen menee vielä hetki, mutta aion kyllä hyödyntää ne muutamat vuodet ennen kuin äidistä tulee liian nolo seuralainen skeittipuistoon.

Jenni Aikio

Related Posts

Leave A Reply