Kenttäpiispan Puolustusvoimien arvojen ja toimintatapojen vastainen kirjoitus kuohuttaa

Puolustusvoimien kenttäpiispa Pekka Särkiön blogikirjoitukseen liittyvä keskustelu on käynyt viime päivinä kuumana. Särkiö poisti kirjoituksen anteeksipyynnön kera eilen, mutta toki se vielä netin syövereistä löytyy. Blogissaan virkapukuinen kenttäpiispa onnistui yhdellä kirjoituksella loukkaamaan niin lapsia, naisia kuin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä. Sinänsä hyvä, että tällaiset mielipiteet tulee ilmi, sillä näistä ummehtuneista asenteista…...

Neljä ajankohtaista teemaa Suomen turvallisuuspolitiikasta

Sain hiljattain kutsun Pohjois-Kymen kadettipiirin lounaalle ja pääsin puhumaan turvallisuuspolitiikan ajankohtaisista asioista. Kadettipiirin lounaalla mainitsin tärkeimmiksi teemoiksi tällä hetkellä tiedustelulakien saattamisen maaliin, hävittäjähankinnoista päättämisen sekä asepalveluksen muuttamisen kohti kansalaispalvelusta. Tiedustelulainsäädäntö Kadettipiirin lounaan ja tämän kirjoituksen välissä sotilas- ja siviilitiedustelulainsäädännöt hyväksyttiin eduskunnassa ilman äänestyksiä. Kaiken sote-keskustelun lomassa on vähän jäänyt varjoon,…...