Vuosi sitten oli sunnuntai, vaalipäivä ja samalla myös syntymäpäiväni. Hieno vaalikevät huipentui Kouvolan Vihreiden vaalivalvojaisiin Kuusankosken Pato Klubilla, jossa oli paikalla ehdokkaita, kampanjatiimiläisiä, läheisiä ja tukijoukkoja.
En tiennyt yhtään, mitä vaali-illalta odottaa. Lähinnä mietin illan ohjelmaa, tarjoiluja, mitä musaa dj soittaa ja sitä, miten kivaa tässä porukassa on viettää aikaa. En muista kenenkään olleen erityisen jännittynyt, tosin tunnelma oli vähintäänkin kutkuttava.
Harvemmin on sellaista tilannetta, että tekee kuukausia töitä ilman, että lopputulokseen voi oikeasti vaikuttaa. Toki kampanjoimalla voi tehdä paljon, mutta lopputulos ei kuitenkaan ole itse ehdokkaasta kiinni. Olo oli jollain tavalla myös haikea, sillä tähän iltaan se yhteinen uurastus vaalien osalta päättyisi.
Olimme todella tyytyväisiä, kun olimme ensin saamassa neljä, sitten viisi ehdokasta läpi. En oikeastaan osannut edes harmitella, että olin tasaisesti parikymmentä ääntä Minna-Kristiina Mattilaa jäljessä, sillä äänimääräni oli jo ylittänyt odotukseni. Pyörittelin mielessä varavaltuutetun paikkaa ja mietin, minkä lautakunnan jäsenyys kiinnostaisi minua eniten.
Unohtumaton jännitysnäytelmä
Illan edetessä en kyennyt seuraamaan ääntenlaskentaa reaaliajassa, mutta aina joku päivitti tilannetta. Kukaan ei ollut etukäteen uskaltanut edes puhua kuudennesta läpimenijästä, enkä oikeastaan ottanut asiaa edes todesta, kun tätä alettiin spekuloida. Kaisa Spies äänikuningattarena oli jo selvillä vesillä, samoin Juha Huhtala, Sari Hyytiäinen, Anna Tikka ja viimein myös Minna-Kristiina Mattila. Mutta olisittepa kuulleet ne riemun kiljahdukset, kun aivan ääntenlaskun loppumetreillä kuudeskin läpimenijä varmistui. Ihan sanoin kuvaamaton fiilis ja minä olin se kuudes!
Vihreiden kuntavaalitulos Kouvolassa oli upea. Paikat valtuustossa kolminkertaistuivat ja nousimme kaupungin neljänneksi suurimmaksi puolueeksi. Myös Vihreiden valtakunnallinen menestys ilahdutti, kun illan kuluessa kuulimme tuloksia ympäri Suomen. Vieläkin tuota iltaa miettiessä tulee kylmiä väreitä ja hymy nousee korviin.
Kiitollisena kohti uusia tavoitteita
Vaikka vaalipäivä oli ikimuistoinen, kevään pysäyttävimpiä hetkiä olivat ne kohtaamiset ja viestit, kun joku sanoi ”hei, mä kävin äänestämässä sua”. Olen edelleen äärimmäisen otettu ja kiitollinen saamastani luottamuksesta ja toivon lunastavani valtuutettuna ne odotukset, joita ihmisillä oli minua äänestäessään.
En tiedä, kenen sanonta ”vaalit ovat ihmisen parasta aikaa” alun perin on, mutta voin kyllä samaistua tähän kahjoon lausahdukseen. Kampanja-aika oli rankkaa, mutta se antoi myös paljon. Nyt vuosi vaalien jälkeen voi sanoa, että kampanjauupumuksesta ei ole tietoakaan ja on aika kääntää katseet kohti lokakuun maakuntavaaleja.
Nälkä kasvaa syödessä ja politiikasta on löytynyt se ”mun juttu”. Lähden maakuntavaaleihin ehdolle ja samalla ennustan tulevasta kesästä ja syksystä mielenkiintoista aikaa kaiken tämän sote- ja maakuntauudistuksen lomassa. Ihan mahtavaa päästä tekemään tällä kertaa maakunnallista vaalikampanjaa ja tosiaan vink vink: ehdokasasettelu on alkanut ja listalle toivotaan paljon erilaisia ja eri taustaisia ihmisiä.
