Lauantaina 17.11.2018 vietetään kansainvälistä keskoslasten päivää. Meidän perheessä lasten syntymät eivät ole olleet mutkattomia, mutta molemmat raskaudet ovat olleet täysiaikaisia. Ystäväni kertoi lapsensa keskosuudesta ja siitä, miltä se vanhempana tuntui. Huomasin, että tiedän keskosuudesta varsin vähän ja jaan nyt jotain oppimastani kanssanne.
Keskosuus koskettaa valtavan monia perheitä. Suomessa noin 4 % vauvoista syntyy keskosena, maailmalla joka kymmenes. Monesti synnytyskään ei suju tavanomaisesti ja huoli on koko ajan läsnä. Vauvan ensimmäiset viikot, kuukaudet tai vuosi voivat kulua sairaalassa ja sairaala voi olla kaukana kotoa. Samaan aikaan kun vauva on sairaalassa, elämä jatkaa kulkuaan.
En yhtään ihmettele, että moni keskoslapsen vanhempi kokee tulevansa vanhemmaksi vasta kun saa vauvan kotiin. Ystäväni kuvasi tätä ennen vauvan olleen kuin hoitajien vauva. Heidän kohdallaan sairaalajakso oli ollut vain viikkojen pituinen, mutta henkisesti äärimmäisen raskas.
Kun kaikki muuttuu
Raskauden aikana vauvan oloa tarkkaillaan säännöllisesti, mutta huomio on kuitenkin äidissä ja äidin voinnissa. Milloinkaan ei muuten terveydentilastani ole pidetty paremmin huolta! Synnytyksen jälkeen huomio siirtyy luonnollisesti vauvaan. Keskosvauvojen kohdalla tilanne voi olla kriittinen ja monet sitkeät pienet ihmisalut taistelevat elämästä.
Tuore vanhempi käy vauvan synnyttyä läpi valtavaa tunnemyrskyä. Äidille kokemus on sekä fyysisesti että henkisesti raskas ja hormonit ovat sekaisin. Tässä kohdassa jonkun pitää pysähtyä kysymään, miten vanhemmilla menee.
Monenlaisia kokemuksia
Muistelin viettämääni aikaa Kätilöopiston lapsivuodeosastolla ja huomasin, että minulla on oikeastaan vain hyviä muistoja molemmista kerroista. Sain apua imetyksen aloittamiseen, henkilökunta oli lämmintä ja koin, että meistä ja vauvasta pidettiin hyvää huolta. Oli jotenkin turvallinen olo silloinkin, kun esikoisemme oli alkuun vajaan vuorokauden teho-osastolla.
Kokemukset ovat erilaisia ja tuntui todella pahalta kuulla ystäväni kokemuksia keskosajasta. Vauva ei päässyt kenguruhoitoon äidin toiveista huolimatta, syöttöjen välissä vauvaan ei saanut koskea ja imettämistä oli pitänyt harjoitella kovalla jakkaralla varastossa.
Jokainen vanhempi tietää, miten pahalta tuntuu nähdä, kun omaan lapseen sattuu – on kyseessä sitten ruhje polvessa, rokotus, tai jotain vakavampaa. Keskosvauvojen hoito on Suomessa maailman kärkiluokkaa, mutta hoitotoimenpiteet eivät aina ole mukavia.
En epäile, etteikö ystäväni vauva olisi saanut hyvää hoitoa. Kuitenkin tarina ja äidin kokemukset olisivat voineet olla toisenlaiset, jos joku olisi pysähtynyt kysymään, miten hänellä menee. Ehkä esimerkiksi kenguruhoito ei onnistunut jostain lääketieteellisestä syystä.
Vauvan saaman hoidon lisäksi vanhemmatkin tarvitsevat tukea. On myös luotava puitteet vanhempien ja vauvan välisen kiintymyssuhteen muodostumiseen. Keskosvauvojen kohdalla tähän pitää kiinnittää erityistä huomiota, jos vauva on sairaalassa ja muu perhe ei voi olla koko ajan läsnä. Ihan niin kuin vauva tarvitsee vanhempiaan, myös vanhemmat tarvitsevat vauvaa.
Tietoiskuna muuten, että alle 1-vuotiaat ovat Suomessa suurin verensiirtoja tarvitseva ikäryhmä. Todella moni pieni ihmisalku tarvitsee meidän aikuisten apua, joten muistathan luovuttaa verta. Pieni teko, jolla on suuri merkitys. Itsekin palaan taas luovuttajaksi, jahka valtuustoavustaja Kakkosen imetys loppuu.
Hyvää kansainvälistä keskoslasten päivää!
