Hyvää joulumieltä

Aikion jengi, eli vaalikampanjani tukiryhmä, teki syksyn aikana paljon erilaisia tuotteita myyntiin kampanjan rahoittamiseksi. Meillä jäi muutama joulukortti myymättä ja mietimme kampanjapäällikkö Sanna Holmin kanssa, miten voisimme hyödyntää kortit parhaiten. Päätimme Sannan kanssa lunastaa jäljelle jääneet joulukortit. Kirjoitimme kortteihin jouluntoivotukset runoineen ja mietimme, kenelle antaisimme kortit. Olimme jo omilla tahoillamme…...

Joko sinulla on hyönteishotelli pihallasi?

Hyönteisten luonnolliset pesintä- ja talvehtimispaikat ovat käyneet yhä harvinaisemmiksi ja talvehtimis- ja pesäpaikat ovat vähentyneet vuosi vuodelta. Pihan siistiminen lehdistä ja risuista vie toivotuiltakin hyönteisiltä majapaikan. Hyönteishotelli tarjoaa loistavan mahdollisuuden hyönteistensuojeluun omassa puutarhassa taikka parvekkeella. Puutarhan hyvinvoinnin kannalta tärkeitä ovat muun muassa leppäkertut, harsokorennot, pihtihäntäiset ja kärpäshukat. Nämä hävittävät suuren…...

Ryhmäpuheenvuoro Kouvolan henkilöstösuunnitelmasta 2019-2021

Kouvolan kaupunginvaltuusto kokousti viimeisen kerran tänä vuonna maanantaina 17.12.2018. Pidin kokouksessa Vihreän valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoron Kouvolan kaupungin henkilöstösuunnitelmasta vuosille 2019-2021. Alla puhe kokonaisuudessaan. "Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, viranhaltijat sekä muu kokousta seuraava yleisö. Vihreä valtuustoryhmä pitää Kouvolan henkilöstösuunnitelmaa vuosille 2019-2021 hyvänä kokonaisuutena. Pidämme oikeana suuntana muun muassa sitä, että kaupungin lukuisat…...

Nousen lavalle ensimmäistä kertaa vuosiin

Aloitin syksyn alussa Showtanssin kouvolalaisella tanssikoulu Studio Dance Pitilla ja syksyn harjoitukset huipentuvat viikonlopun joulunäytökseen. Lukuisat ryhmät ja sadat tanssijat esiintyvät Kouvola-talon Simelius-salissa. Pakko myöntää, että jännittää. Vaikka voimistelu ja tanssi ovat olleet iso osa elämääni, huomasin pitäneeni lajeista yli kymmenen vuoden tauon. Syksyn paras päätös oli aloittaa pitkästä aikaa…...

Kouvolan koulujen rakennus- ja korjaussuunnitelmat on vietävä myös maaliin

Kouvolan perusopetuksen kehittämisen jatkovalmistelut käynnistyvät. Lasten ja nuorten lautakunta asettaa työryhmän valmistelemaan toteuttamisohjelmaa, eli suunnittelemaan missä aikataulussa ja järjestyksessä kouluja rakennetaan, lakkautetaan tai peruskorjataan. Työryhmässä ovat perusopetuksen, varhaiskasvatuksen, erityisten tuen ja toisen asteen päälliköt. Ryhmään kutsutaan jäseniä myös tila- ja teknisestä palvelusta, jonka lisäksi lasten ja nuorten lautakunta on tiiviisti…...

Eduskuntavaalit – tule mukaan Aikion jengiin

Ensi keväänä on eduskuntavaalit ja tässä (videolla) mä kerron sulle minuutissa, minkä takia sunkin kannattaisi olla jo kiinnostunut näistä vaaleista. Tulevalla hallituskaudella ollaan nimittäin tosi isojen asioiden äärellä. Meidän pitäisi saada tehtyä perhevapaa- ja sotu-uudistukset ja ne on todella isoja kokonaisuuksia. Sen lisäksi meidän on vaan pakko saada tehtyä vaikuttavaa…...

Vihdoin Kouvolassakin on Lasten parlamentti

Lasten parlamentti on aloittanut toiminnan tänään Kouvolassa ja mikäpä olisi parempi päivä tälle, kuin YK:n Lasten oikeuksien päivä 20.11.2018. Sain kunnian osallistua Lasten parlamentin ensimmäiseen kokoontumiseen, jonka tarkoituksena oli saada lasten ääni kuuluviin. Kouvolassa halutaan lisätä lasten vaikuttamismahdollisuuksia päätöksenteossa ja Lasten parlamentti on yksi keino tähän. Kaupungintalo nuoreni kertaheitolla Lasten parlamentin…...

Tasa-arvossa huomioitava poikien ja miesten erityiskysymykset

Feministinä minulta monesti kysytään, eikö miesten tasa-arvolla ole väliä. Vastaus on joka kerta sama – tietenkin on. Tasa-arvoajattelussa kiinnitetään huomiota siihen, onko jokin kohderyhmä valtaväestöä heikommassa asemassa. Sukupuoli ei ole ainoa määrittävä tekijä, vaan heikompi asema voi johtua myös esimerkiksi iästä, etnisestä taustasta, tai vaikka asuinpaikkakunnasta. Erilaisilla kohderyhmillä on omat…...
Jenni Aikio

Kansainvälinen keskoslasten päivä

Lauantaina 17.11.2018 vietetään kansainvälistä keskoslasten päivää. Meidän perheessä lasten syntymät eivät ole olleet mutkattomia, mutta molemmat raskaudet ovat olleet täysiaikaisia. Ystäväni kertoi lapsensa keskosuudesta ja siitä, miltä se vanhempana tuntui. Huomasin, että tiedän keskosuudesta varsin vähän ja jaan nyt jotain oppimastani kanssanne. Keskosuus koskettaa valtavan monia perheitä. Suomessa noin 4…...
Jenni Aikio Mikkeli Pridessa

Terveisiä Mikkelistä!

Kävimme pari viikkoa sitten viikonloppuvierailulla Mikkelissä, jonne esikoisemme, valtuustoavustaja Ykkösen, kummit muuttivat reilu vuosi sitten. Muutto oli meidän kannalta loistava juttu, sillä kummien edellinen kotipaikka sijaitsi lähes 300 kilometrin päässä Kouvolasta. Nyt asumme vain tunnin ajomatkan päässä toisistamme. Tämänkertaisen vierailun ajankohta katsottiin meidän aikuisten kalentereiden lisäksi sen mukaan, että pääsimme…...