Harrastustoiminta osaksi koulupäivää

Henrik Dettmann kirjoitti Yle:n kolumnissaan (17.1.) lasten ja nuorten liikkumisesta, tai oikeastaan sen puutteesta. Monille sekä aikuisille että lapsille liikkuva elämäntapa jää vain haaveeksi. Nykyinen hallituskin on yrittänyt edistää asiaa ottamalla harrastetuntien tukemisen hallitusohjelman kärkihankkeisiin. Harrastaminen kiinnostaa, mutta silti viidennes lapsista ja nuorista ei syystä tai toisesta pääse mukaan. Yhä…...

Perhevapaamallimme on auttamatta vanhentunut

Valtuustokollega Ville Kaunisto kirjoitti perhevapaauudistuksesta (KS 10.1.), ja aihe on herättänyt keskustelua perhepolitiikasta ja tasa-arvoisesta työelämästä. Perhevapaamallimme on auttamatta vanhentunut. Vertailussa muihin Pohjoismaihin olemme jäljessä niin työllisyysasteen, vanhempainvapaiden korvaustason, varhaiskasvatukseen osallistumisen kuin perhevapaiden tasa-arvoisen jakautumisen osalta. Jos edellä mainittujen asioiden lisäksi työelämän tasa-arvoa halutaan parantaa, on tulevan perhevapaauudistuksen oltava kunnianhimoinen.…...

Lapsiin ja nuoriin kohdistuvat seksuaalirikokset kuriin

Olen viime päivinä seurannut surullisena Oulun ja Helsingin seksuaalirikoksiin liittyvää keskustelua. Kenenkään ei pitäisi joutua kohtaamaan sitä, mitä nämä nuoret tytöt ovat joutuneet kokemaan. Tyttöjen koskemattomuutta on loukattu raukkamaisella tavalla ja olen pahoillani niin tyttöjen kuin heidän läheistensä puolesta. Huolestuttaa, suututtaa ja pelottaa. Tilanne tuntuu hallitsemattomalta ja yksittäisenä ihmisenä olo…...

Temppuratojen suosio jatkuu

Yksi vuoden 2018 parhaista tapahtumista oli joulukuun temppurata Tornionmäen koululla. Kouvolan Vihreät on järjestänyt temppuratoja muutaman kerran vuodessa ja tällä kertaa tapahtuma järjestettiin osana eduskuntavaalikampanjaani. Jokaisella kerralla temppuradat ovat olleet todella suosittuja. Tälläkin kertaa paikalla oli sali täynnä aikuisia ja lapsia. Uskon suosion johtuvan siitä, että tapahtuma on maksuton ja…...

Ja niin alkoi päiväkotiura

Vuoden alku on ollut harvinaisen rankka. Flunssa iski päälle, työkuorma on kasvanut, eikä ahdistuksen määrää ole helpottanut se, että samaan aikaan on pitänyt viimeistellä kylpyhuoneremontin suunnitelmat. Tammikuu jää myös muistoihin eräänlaisena uuden ajan alkuna. Valtuustoavustajat nimittäin aloittivat tänään päiväkodin. Olen kuullut sanottavan, että kyllä sen tietää, kun on oikea aika…...